Historia

Ravintola Poronsarven silloinen omistaja Pekka Hakola ja ravintolan kokki Marko "Make" Keinonen Perusti bändin vuonna 1991 ravintolan housebändiksi. Bändi sai nimensä ravintolassa olleelta Royal Enfield '52 moottoripyörältä.

Ensimmäsinä vuosina bändi soitti Poronsarven Housebändinä kevyehköä cover rock 'n rollia, tehden virkistyäkseen muutaman keikan muualle Mika "Hesu" Heikkinen ja Virve Suopanki (koskettimet) tulivat myöhemmin mukaan kuvioihin.

Vuonna 1993 bändi kokeli taitojaan muualla, ja aloitti pienen Lapin rundin, joka yhtyeen yllätykseksi onnistui hyvin. Näin housebändin hommat jäivät vähemmälle. Virve lähti bändistä ja Petri Lampelan paikan korvasi ex playmate- basisti Timo Hietanen ja Mika Hyvälän tilalle tuli Marko Rautava rumpuihin.

Vuonna 1994 Ari Kiuttu astui Timo Hietasen paikalle basson varteen. Joulun alla päätettiin tehdä erikoinen "show" Poronsarven perinteisillä Tapaninpäivän jameilla, jolloin bändi heitti tonttupuvut niskaan ja teki hienoimmista joululauluista hirvittävimmän rock änd roll spektaakkelin Poronsarven suurelle yleisölle. Menestyksellisen keikan esiintyjien nimeksi tuli The Fabulous Tomtegunbben.

Kesällä 1995 bändi seikkaili Lapin lisäksi Oulun tienoilla sekä laivakeikalla Viking Cinderellalla. Kesän jälkeen suunniteltiin pitkää rundia The Fabulous Tomtegunbbenille. Rundi alkoi marraskuun lopulla Kemijärveltä jatkuen tapaninpäivään saakka Sodankylään, eli yhteensä 25 keikkaa, jotka kattoivat Suomen isoimmat kaupungit.
TFTG pääsi myös esiintymään mtv3:n Jyrki ohjelmassa samalla rundilla.

1996 Make lopetti bändissä soittamisen ja ryhtyi managerin hommiin.
1997 Kiuttujen veljesten isä Eino täytti 50 v. jonka kunniaksi järjestettiin Eino Rock. Tällä kertaa bändi pukeutui hitsaajan varusteisiin (työhaalari ja hitsauskypärä). Kyytiä saivat silloin Suomi- iskelmät mm. Frederik, Tapani Kansa, Freeman jne.
Näiden iskelmäbiisien yhdistelmästä alkoi Royalin totaalinen uusiutuminen kevyt rock vaihtui tuhdiksi iskelmärockiksi.

Vuosituhannen vaihteessa tyyli vaihtu taas kun kuvioihin tuli rock sovitteiset discobiisit mm. Donna Summer, Abba, Elton John jne.
Show must go on................