Historia

Fat Widow sai alkunsa tammikuussa 2008 Suomen Seattlessa eli Sodankylässä. Aleksi kyllästyneenä hiljaiseloon päätti tarttua jälleen kitaraan ja alkaa Kettusen kanssa rokkaileen vanhojen hyvien aikojen kunniaksi. Vanha bassotaiteilija oli sillä hetkellä pois kuvioista, mutta heti ku kuuli että ukot tuottaa taas musiikkia, pyys lupaa liittyä retkueeseen. Näillä mentiin jonkin aikaa kunnes vanha hyvä ystävä lähestyi ja kyseli olisko toiselle kitaralle tarvetta. Hyviä jätkiä ei ole ikinä ympärillä liikaa, joten Matista tuli toinen kuuskielisen lyömäsoittimen soittaja bändiin.
Tällä kokoonpanolla mentiinkin hyvä tovi riehuen eteenpäin, kunnes Kettunen joutui nöyrtymään sen seikan kanssa, että aika ei riitä kaikkeen. Mitään draamaa aiheesta ei saatu aikaseksi, vaan Matti siirtyikin sen instrumentin taakse jolla musiikin tuottamisen oli aloittanukki. Sen jälkeen ollaan kolmistaan tähän päivään asti menty ja paljo on nähty ja koettu sinä aikana. Toivottavasti on vielä paljon nähtävää nimittäin niin rajuja, kaljanhajuisia, loistavia ja mielipuolisia reissuja ollaan saatu tehdä, että heikommilla jo kunto loppuis!
Keikoilla rokki haisee ja paikat hajoaa mut sehän kuuluu asiaan, ei näin rumia jätkiä muuten jaksais kattoa!