Historia
Bändi perustettiin Riipivaaran kylässä vuonna 2001 Perustajajäsenet olivat Tom "Kekkilä" Heikkilä, Mika Lintula ja Janne Vuopio. Idea on ollut Kekkilän mielessä pitemmän aikaa. Lisää soittajia saatiin saman kylän lapsuudenkavereista ja soittokamat roudattiin samassa kylässä olevaan autioon piharakennukseen. Alunperin musiikkityyli lähenteli speed metallia.
2002 yhtyeen basistiksi liittyi Ilkka "Upi" Tammela, jolloin musiikkityyli muutui tummemmaksi ja rankemmaksi.
2003 Upi lähti ja tilalle löydettiin ja bändi löysi uudet jäsenet Reposesta (Sodankylän kantabaari): Jarno "Pikkuhyvä" Riipi ja Kimmo Lintula. Musiikin suunta pysyi samana.
2004 treenikämppä vaihtui syrjäiseen navettaan kylän laidalla. Musiikkimatskua oli silloin jo keikkasetin verran.
2005 bändi muutti Rovaniemelle ja Kimmo jätti lauluhommat ja alettiin uutta laulajaa etsiä. Treenikämppä löydettiin erään omakotitalon piharakennuksesta.
2006 rumpalin (Vuopio) haima ei kestänyt, mutta jatkoi tiputushoidon jälkeenkin kunnes rumpali päätti jäädä elävien kirjoihin. Tommi "Maisteri" Maajaakkola astui laulajan virkaan.
2007 rumpalin paikka oli vapaana, jonka myöhemmin kuittasi Janne "Ministeri" Timonen. Treenikämppä vaihtu taas. Marraskuussa rankan treenauksen jälkeen Overtake esiintyi Kemijärven viisikkopubissa raskaan musiikin illassa. Keikan jälkeen alkoi toinen armoton treenijakso. Maisteri jätti bändin joulukuussa.
2008 Overtake oli taas vailla miehitystä, kunnes debyyttikeikalta löytyi Robin Francett, joka liittyi sittemmin laulajaksi orkesteriin. Kokoonpanosta puuttuu vielä rumpali.
jatkuu..........