Historia

Kuvassa bändin perustajajäsenet.

Sattuipa eräänä kauniina kesäpäivänä Rooperanten terassilla 2003
kahden herneen yhteentörmäys ja "muutaman" öluen jälkeen
olikin ensimmäinen keikka buukattu. Siinä vaiheessa kaverukset
eivät tienneet toistensa musiikillisista kyvyistä vielä yhtään mitään,
mutta viinapään kestävyys tuli kyllä testatuksi! Huh!
Aamun krapulahuuruista selvetessä muistiin tupsahti jotain mielikuvaa
jostain bändivirityksestä. Ensimmäisiä treenejä alettiin järkätä heti
ja Ramilla oli jo alustavasti ollut soittosuunnitelmia Jauhiaisen Timpan
kanssa, joten jotain alustavaa matskua oli jo kasassa.
Eka treeneissä paljastui karu totuus: PERKELE pojathan osaa skulata.
Eka treenien jälkeen remmiin mukaan hälytettiin myös Erppa - The Viimeinen
Sodankyläläinen antamaan pojille rytmit matkalaukullaan.
Suunnitelmissa oli heittää vain yx keikka, mutta homma luistikin niin hyvin
että keikkaa tarjottiin heti lisää. Timppa vetäytyi Porin Jazzeille lomailemaan,
eikä ole miestä sen koomin näkynyt! Missähän mies luuraa?

Duona mentiin vuosia kunnes 2009 alkoi tapahtumaan!

OMN kokoonpanoon liittyi Markus Kettunen
vuonna 2009 jolloin ensimmäiset kosketukset nykyiseen
kokoonpanoon alkoi tuntua. Menossa mukana heilui myös
satunnaisesti viulisti Elina Mattanen. Pitkällä rundilla kesken
keikkaa saatiin myös rumpuihin taikurinomainen Antti Rikkilä ja
sen myötä tulevaisuus oli selvä! Tyyliksi muotoutui
Pop/Rock hieman rautalankamaisesti!

OMN alkoi kiertämään ahkerasti tuntureita ja kaupunkeja (Ruka, Pyhä, Salla, Levi, Ylläs, Rovaniemi, Ivalo, Luosto ja lista on loputon)
ja rautainen livesoundi alkoi vaikuttaamaan myös yleisöön ja jengiä keikoille
alkoi saapua kiitettävästi!

Antti Rikkilän kiireistä johtuen kannuihin astui Sodankylän
oma teinitähti Matias Sassali ja siitä lähtien on meno ollut tiukkaa
ja keikkapaikat isontuneet niin festareille kuin isoille areenoille pitkin Lappia.

Kesällä 2012 porukkaan liittyi uusi bassotaitelija, viidenkielen mestari
Juha Ahola.

OMN:sta kasvoi myös omaa musiikkia tekevä yhtye “Jesse Vainaan Varjot”, jonka tuotantoa pääsee iso yleisö kuulemaan luultavammin ensi syksyn aikana! Catch Us If You Can!!